JaakkoMeretniemi

Oliko se taas Lasse Pöysti?

  • Oliko se taas Lasse Pöysti?

Oliko se taas Lasse Pöysti, kysyi vaimoni, kun olin taas kerran käynyt puhelimessa purjehdukseen liittyvän keskustelun, josta ei ollut tulla loppua.

Jotkut miehet kiertävät autokauppoja, minä käyn joka vuosi uivassa venenäyttelyssä. Elokuussa 2008 venenäyttelyn portin viereen oli parkkeerattu myyntiin tavallista kiinnostavampi vene: amerikkalaisen Sparkman&Stephensin suunnittelema, Eino Antinojan 1966 rakentama avomeriristeilijä ”Huh-Mari”. Omistaja ei ollut paikalla, joten kirjoitin numeron muistiin.

Langan päässä vastasi mies, jonka ääni toi mieleeni lapsuuden talvi-illat ja pikkukakkosen – Lasse Pöysti. Vene oli ollut Pöystillä 1980-luvun alusta saakka. Hän kertoi, minä kuuntelin ja tein tarkentavia kysymyksiä.

Onhan maailmassa tarinankertojia, mutta se, että vanha mestari tarinoi juuri siitä, mistä itse olet eniten kiinnostunut: purjeveneistä ja meriseikkailuista. Että kuuntelet häntä kahden kesken, et messuhallissa tai TV:n ääressä. Kuinka moni saa elämässään kokea vastaavaa onnea?

Onneksi tämä ei jäänyt vain yhteen kertaan. Yksi puhelu aloitti erikoisen jakson elämässäni: Pöysti talletti numeroni, eikä ostajia vanhalle klassikkoveneelle tainnut olla jonossa. Oli siinä jotain aivan erityistä, kun kesken yhteiskuntaopin tunnin jätin oppilaat keskenään luokkaan ja menin käytävälle kuuntelemaan Pöystin myyntipuheita ja meriseikkailuja toivoen, että rehtori ei satu kävelemään ohitse. Ei tainnut olla yksi kerta, kun jätin ostoskärryt keskelle Munkkivuoren S-marketin käytävää ja ryntäsin pihalle vastaamaan, kun kännykän näytöllä välkkyi, että Pöysti soittaa.

Ostin myöhemmin aivan toisenlaisen veneen, saksalaisen Dehlerin. Viime kesänä Isosaaren satamassa viereeni rantautui tuttu vene, HUH-MARI. Vene oli upeassa kunnossa suuren peruskorjauksen jälkeen. Tekemistä oli ollut paljon ja kauniisti sanottuna Pöysti oli satuillut veneen erinomaisesta kunnosta osana myyntipuheita. Onneksi uudella omistajalla oli ollut tarpeeksi aikaa ja rahaa. Minulla ei olisi ollut.

Hyvää tarinaa ei pidä pilata totuudella. RIP Lasse Pöysti.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Olipa elöväinen, ihana kirjotus, tarkkaanottaen totta tai ei ja sen mieki tiän, että tykkäs purjehtimisesta.

Risto Salonen

Lasse Pöysti oli todella harvoja näyttelijöitä, jotka onnistuivat sekä näyttämöllä että elokuvissa. Hieno ihminen!

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa